Tehoa kuntoutumiseen – harjoitusohjeet suoraan television näytölle

TV Trainer

TV Trainer motivoi kotikuntoutuksen asiakkaita harjoittelemaan säännöllisesti kotonaan.

TV Trainerin avulla asiakkaasi voi seurata Physiotoolsissa suunnittelemaasi harjoitusohjelmaa helposti esimerkiksi kotisohvaltaan.

TV Trainer on pieni laite, joka kytketään television HDMI-porttiin. Mukana tulee käynnistysnappi, jota painamalla harjoitusohjelma käynnistetään ja suljetaan.

Monipuoliset käyttötavat

GoodLife TV Trainer soveltuu käytettäväksi yksin tai yhdessä joko kotona, osana palveluasumista tai laitoskuntoutuksessa. Palvelun helppokäyttöisyys mahdollistaa laajan käyttäjäkunnan digiosaamisesta riippumatta.

Mitä asiakkaamme sanovat?

"Upe", AVH-kuntoutuja, 68v, mies

“Sain aivoverenkiertohäiriön 2014, joka vei minut petipotilaaksi pitkäksi aikaa. Kuntoutukseni oli ennen TV Traineria sairaalan ryhmätoimintaa, johon kuului 20 käyntiä vuodessa. Kotona harjoittelin pelkästään kävelemällä rollaattorilla ja kepillä. Istuessani en juurikaan pystynyt nostamaan vasenta jalkaani ilmaan. Tavoitteeni on kävellä kepin kanssa..

Syksyllä 2018 sain käyttöön TV Trainerin. Sen käyttö on ollut helppoa ja yksinkertaista. Olen harjoitellut sillä lähes päivittäin jo 6kk:n ajan. Nyt vasen jalka nousee istuessani jo 30-40cm. Lisäksi ylävartalon liikkuvuus (kierto) on huomattavasti parempi.

TV Trainer on synnyttänyt kipinän liikkumiseen ja harjoittelen nyt päivittäin, usein myös monta kertaa päivässä. Vaikka tulokset syntyvät hitaasti, ovat ne niin selkeitä, että motivoivat minua jatkamaan.

Suosittelen TV Traineria ehdottomasti muillekin.”

Fysioterapeutti, KymSote

”Mielestäni asiakkaan pitää saada yksilölliset palvelut, jotka sopivat hänen tarpeisiinsa. TV Trainerilla tämä toteutuu. TV Trainerillä voi saada asiakkaan motivoitumaan kuntoutuksesta ja mahdollistaa harjoittelu silloin kun palveluiden piiriin tuleminen ei ole vaihtoehto.  Syitä voivat olla pitkät välimatkat, haluttomuus osallistua ryhmiin, tai fyysinen toiminta- tai liikuntakyky voi olla sellainen, että kotona toteutuva harjoittelu on järkevämpää.”

Ota yhteyttä

Toni Kankaanpää

toni.kankaanpaa@goodlife.technology

0405900975

Henrik Jürgens

henrik.jurgens@goodlife.technology

050 467 8808